Tässäpä ne nyt on, elämäni ensimmäiset 3D-kortit! Niistähän tuli ihan kivoja, olen varsin tyytyväinen.
Näpertelylle on jäänyt nyt hieman vähemmän aikaa, kun vanhainkodille on iskenyt taas kuukauden hiljaiselon jälkeen työvoimapula, ja allekirjoittanutkin on taas valjastettu palvelukseen. Hyvin mukavaa on ollut taas olla hoitamassa tuttuja mummoja ja pappoja. Päivät ovat olleet kyllä varsin kiireisiä, mutta olen saanut olla samassa vuorossa lempityökaverini, 60-vuotiaan Marjatta-perushoitajan kanssa. Meillä synkkaa niin mukavasti, että raskaskaan päivä ei ole illan tullen painostamassa mielessä, vaan seuraavaa työvuoroa voi odottaa rauhallisin mielin. En kyllä ymmärrä, miten kuusikymppinen jaksaa tehdä tuollaista työtä tuollaisella tahdilla. Marjatta vitsaileekin aina, ettei kukaan ulkopuolinen erota häntä vanhainkodin asukkaista. Minä ainakin tarvitsen aamuvuoron jälkeen kunnon tirsat olohuoneen sohvalla - surullista, että niin mukavasta työstä on tehty niin raskasta.
Seuraan mielenkiinnolla miten sairaanhoitajien palkankorotusten kanssa käy. Vanhainkodin lähi- ja perushoitajista osa tuntuu olevan sitä mieltä, että sairaanhoitajien palkkavaade on kohtuuton. Odottavat varmaan kauhulla TEHY:n lakkoa, kun ennestään pienestä porukasta on taas osa poissa. Jos vain osa työpaikan porukasta on lakossa, aiheutuu siitä usein ristiriitaisuuksia työyhteisöön. Saapas nähdä, kuinka tässä käy. Voi olla, että jälkipyykkiä pestään työpaikkatasolla vielä pitkään. Monet työpaikkani lähihoitajista ovat sitä mieltä, että palkankorotusten sijaan he toivottaisivat tervetulleeksi mieluummin lisää työvoimaa ja tekeviä käsipareja. Ammattitaitoiset hoitajat kärsivät siitä, että heillä on aikaa tehdä vain kaikkein välttämättömin. Mihinkään ylimääräiseen ei jää aikaa.
