Tällaisen Saku Sammakko -tuhkiksen eräs ystävä sai joululahjaksi tänä vuonna. Siitä tuli omasta mielestäni ihan hauska! Ehkä tuhkakupin sammakkoa ei kuitenkaan tee mieli pussata, vaikka siitä voisikin tulla prinssi... =) Nuo servetin rypyt näkyvät tosi selvästä tässä kuvassakin, mutta mä olen jo jotenkin oppinut elämään niiden kanssa. En saa millään sitä servettiä kiinnitettyä niin nätisti, etteikö siihen ryppyjä tulisi, mutta onneksi ne ei häiritse mua enää. Jotenkin tuntuu jo että ne "kuuluu" näihin töihin. Nämä decoupage-työt on tosi kivoja, olen ihan hurahtanut! Viime aikoina on kyllä jaksaminen ja aika ollut kohtuullisen kortilla, mutta uusi inspiraatio tuntuu nostavan päätään.
Töissä tuli tänään mieleen että seuraavaksi haluaisin koettaa jonkinlaisen mosaiikkityön tekoa. Olen joskus hankkinutkin niitä mosaiikkipaloja useampaakin laatua, sekä myöskin liimaa ja saumalaastia, mutta tuolloin työ jäi toteuttamatta. Ajattelin, että voisin vaikka koristaa puisen tarjottimen pohjan jonkinlaisella mosaiikkikuviolla. Laitan kuvaa näkyville sitten, jos ja kun tästä tulee jotain valmista.
Näpertelyn sijaan olen viime aikoina yrittänyt keskittyä sosiaalisten suhteitteni hoitamiseen. Viikonloppuinen visiitti entiselle kotipaikkakunnalle oli mukava ja osin myös hieman nostalginen. Olin rakentanut ohjelmani hieman kiireiseksi, ja olen siitä pikkaisen pahoillani. Toivottavasti osasin kuitenkin olla riittävän läsnä niille, joita tapasin. Vierailu entisellä työpaikalla toi mieleen monia mukavia (ja tietysti myös muunlaisia) muistoja, varsinkin kun kaikki vanhat työkaverit näyttivät olevan vielä mestoilla. Pientä kummityttöäni sain tavata muutamaan otteeseen, ja hän olikin suloistakin suloisempi! Myös toisen ystäväni reilun vuoden ikäistä tyttöä oli mukava nähdä. Jotenkin mun on hankala tajuta, että monilla meistä on jo jälkikasvua. Olen kai henkisesti jumittunut sinne jonnekin teiniaikoihin, enkä osaa siirtyä eteenpäin. Voihan myös olla että aihe ei muuten vaan ole mulle henkilökohtaisesti ajankohtainen, vaikka äitini viikonloppuna siellä käydessäni kutsuikin perhettämme "vajavaiseksi"! Se muori se vaan kehtaa... =) Lauantaina vietettiin kuitenkin tyttöjen kanssa ihan mukava ilta makoisan ruuan ja juoman merkeissä, ja illan kruunasi se, että tuntematon miekkonen ravintolassa halusi tarjota meille kaiken, mitä olimme illan aikana ehtineet ammentaa. Kaikenlaisia epäilyttäviä hiihtäjiä siellä pääkaupunkiseudun yössä liikkuu. Onneksi pääsin turvallisesti takaisin tänne korpikuusen kannon alle. =) Oli kuitenkin tosi kiva viikonloppu, vaikkakin hieman raskas. Oli ihan sikamageeta nähdä vanhoja tuttuja ja ystäviä; tuntuu että sitä tapahtuu nykyään vähän liian harvoin. Paljon on lisäksi sellaisia ihmisiä, joita haluaisin tavata ja joiden haluaisin kuuluvan elämääni, mutta joiden kanssa yhteydenpito käsittää nykyään vain joulukorttien lähettämisen vuosittain. On varmaan luonnollista, että jotkut ihmiset vain kulkevat sisään ja ulos elämässäni, mutta joitain hyviä tyyppejä on silti välillä ikävä.
