keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Pieni tärkkäyskokeilu - pitsiliinan tärkkäys sokerivedellä

Minun on pitänyt kokeilla sokerivedellä tärkkäystä jo pitkään. Kokeilu on aina vain jäänyt, mutta nyt käteen sattui sopiva pitsiliina, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen!

Yksinkertaisempaa ei voisi olla. Sekoitin kaksi desilitraa hienoa sokeria kahteen desiin vettä. Sekoittelin ja odotin, että sokeri on kokonaisuudessaan liuennut veteen. Sitten upotin pienen pitsiliinani sokeriveteen. Kääntelin sitä seoksessa niin, että se kastui kokonaisuudessaan kunnolla, suorastaan vettyi sokerivesiseoksessa. Sen jälkeen nostin liinan muovin päälle tasaiselle alustalle. Asettelin sen tasaiseksi, ja jätin kuivumaan.

Kuivumisessa meni jonkin aikaa. Ensin yritin kuivattaa liinaa ulkona, mutta ehkä sateisista säistä johtuen se ei vaikuttanut kuivavan ollenkaan. Toin siis liinan alustoineen sisälle. Sisätiloissa kuivumiseen meni silti 2-3 vuorokautta. Kun liina oli kuiva, se oli aivan tönkkö eikä ollenkaan tahmea. Kannattaa siis malttaa antaa liinan kuivua kunnolla.

Paikkansa tärkätty pitsiliina löysi puutarhavajan ikkunasta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti